Kun pennun sydämestä kuuluu sivuääni – Martan tarina
Kasvattamiseen mahtuu aika paljon hetkiä, jolloin suunnitelmat menevät uusiksi yhdessä eläinlääkärikäynnissä.
Martan pentueessa syntyi neljä pentua. Pennut kasvoivat normaalisti, olivat reippaita ja kaikki näytti juuri siltä kuin pitikin. Kuuden viikon iässä koko nelikko kävi normaalissa pentutarkastuksessa ennen luovutusta.
Martan kohdalla stetoskoopista kuului kuitenkin jotain ylimääräistä: sydämessä oli lievä sivuääni.
Ensimmäinen ajatus oli, että kyseessä voisi hyvin olla nuorella pennulla esiintyvä harmiton niin sanottu puppy murmur. Tällaisia lieviä sivuääniä voidaan kuulla kasvavilta pennuilta, ja ne voivat hävitä pennun kasvaessa. Pelkän kuuntelun perusteella ei kuitenkaan voida varmasti sanoa, mistä ääni johtuu – eikä varsinkaan sulkea pois kaikkia sydämen rakenteellisia muutoksia.
Ja siinähän se kasvattajan hankala paikka sitten onkin. Todennäköisesti kaikki on hyvin, mutta "todennäköisesti" ei ole ihan sama asia kuin tieto.
Martalle oli tässä vaiheessa jo oma koti odottamassa. Kun kerroin sivuäänestä, tuleva koti alkoi ymmärrettävästi epäröidä. Luovutukseen oli enää muutama päivä aikaa, joten ehdotin, että asia selvitetään niin pitkälle kuin siinä iässä on mahdollista selvittää ja jos rakenteellista vikaa ei sydämestä löydy, muuttaa Martta uuteen kotiinsa sopimuksen mukaisesti. Niinpä Martta kävi tasan seitsemän viikon ikäisenä pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärillä sydämen ultraäänitutkimuksessa.
Mitä ultraäänessä löytyi?
Tutkimuksessa Martan sivuääni oli voimakkuudeltaan 2/6. Sydämen rytmi ja syke olivat normaalit. Ultraäänitutkimuksessa sydämen eteiset ja kammiot olivat normaalin kokoiset, läpät normaalin näköiset eikä läppävuotoja todettu. Tutkimuksessa ei myöskään löytynyt viitteitä eteis- tai kammioväliseinän reiästä tai avoimesta valtimotiehyestä eli PDA:sta, ja sydämen oikea puoli sekä keuhkovaltimon alue näyttivät normaaleilta.
Aortan virtaus oli yhdestä mittaussuunnasta hieman tavallista korkeampi, mutta tutkimushetkellä löydös ei viitannut aortan ahtaumaan. Aortaläppä ja aorta olivat rakenteeltaan normaalin näköiset. Koska Martta oli vasta seitsemän viikon ikäinen, eläinlääkäri ei kuitenkaan voinut täysin sulkea pois aortan ahtaumaa, joka voi tulla selvemmin esille pennun kasvaessa. Kuitenkin Martan kohdalla aortan ahtauma olisi pahimmillaankin vain lievä, joka ei vaikuttaisi koiran eliniänodotteeseen tai elämään. Jalostukseen ei kuitenkaan tällaista kannattaisi käyttää.
Tutkimuksesta jäi siis käteen minusta varsin rauhoittava tieto: sydämestä ei löytynyt rakenteellista vikaa, joka olisi selittänyt sivuäänen siinä hetkessä.
Ohje oli seurata sivuääntä. Jos se pysyisi ennallaan tai voimistuisi, sydämen kontrolliultra suositeltiin tehtäväksi noin vuoden iässä. Jos sivuääni sen sijaan katoaisi, aortan ahtaumaa ei pidettäisi todennäköisenä eikä kontrollitutkimukselle olisi sen perusteella tarvetta.
Tuloksesta huolimatta Martan kotiehdokas vetäytyi. Ymmärrän kyllä, mikäli joku asia vaivaa, se vaivaa tulevaisuudessakin. Silloin oikea päätös on olla ottamatta pentua ja kasvattajalle oikea päätös on olla tällaiselle ostajalle pentua myymättä. Martta jäi siis kotiin toistaiseksi.
Sitten odoteltiin
Ja sehän on ehkä tässä kaikkein vaikeinta.
Kun tutkimukset on tehty eikä ole mitään varsinaista hoidettavaa, jäljelle jää vain seuranta. Pentu kasvaa, elämä jatkuu ja sydäntä kuunnellaan aina kun siihen tulee mahdollisuus.
Martan ensimmäisillä rokotuksilla 13vkon iässä sivuääni kuului edelleen, mutta se oli jo selvästi pienempi.
Reilu 17 viikon iässä Martta kävi tehosterokotuksilla.
Sydäntä kuunneltiin jälleen.
Sivuääntä ei enää kuulunut.
Siinä kohtaa taisi yksi kasvattajakin hengittää vähän tavallista syvempään.
Sivuääni ei ole diagnoosi
Ehkä juuri tämän vuoksi halusin kirjoittaa Martan tarinan.
Kun pieneltä pennulta löytyy sivuääni, sana sydän saa helposti ajatukset juoksemaan suoraan pahimpiin vaihtoehtoihin. Varsinkin pennunostajalle tieto voi kuulostaa todella pelottavalta.
Sivuääni itsessään ei kuitenkaan vielä kerro, mikä sen aiheuttaa tai kuinka merkittävä löydös on. Nuoren pennun lievä sivuääni voi olla ohimenevä ja vaaraton – kuten Martan tapauksessa nyt kävi. Luovutusikäisellä pennulla kuultu lievä sivuääni usein häviää pennun kasvaessa, minkä vuoksi sitä seurataan usein seuraavien eläinlääkärikäyntien yhteydessä.
Varsinkaan voimakkaampia tai seurannassa pysyviä sivuääniä ei pidä vähätellä. Jos äänen taustalla on sydämen rakenteellinen poikkeavuus, se on tietenkin tärkeää tietää.
Minulle tässä tapauksessa sydämen rakenneultra oli juuri siksi arvokas. Se ei seitsemän viikon ikäisellä pennulla pystynyt lupaamaan sataprosenttisesti kaikkea tulevaisuudesta, mutta se kertoi hyvin paljon siitä, miltä sydän sillä hetkellä näytti – ja ennen kaikkea siitä, mitä sieltä ei löytynyt.
Mikäli olisin itse ottamassa lemmikkipentua, olisin tässä tilanteessa varmaankin jättänyt Martan pikkupentuna vielä ultraamatta ja tutkinut sydämen tarkemmin vasta, mikäli lievä sivuääni ei olisi hävinnyt seurannassa. Olen kuitenkin kasvattaja, ja siksi tieto mahdollisesti tulevan jalostuskoiran sydämen rakenteesta on tärkeä ja merkityksellinen myös Martan mahdollista tulevaa kotia ajatellen.
Martan kohdalla tarina näyttäisi nyt saaneen juuri sen lopun, jota seitsemän viikon iässä toivoimme.
Ja Martasta itsestään?
Martasta on kasvanut oikein kaunis, priima, fiksu ja filmaattinen nuori pentuneiti. Martta on rohkea ja röyhkeäkin, mutta kuitenkin oikein kultainen mukula. Tuossa se touhuaa ja taitaapa olla niin, että saa touhuta tuossa jatkossakin!
Yksi asia on ollut koko ajan täysin selvä:
Martta on sydämestään täyttä kultaa. ❤️
Kommentit