Olen saanut useita, ja osin jopa turhautuneitakin kyselyitä pennuista. Monet ihmettelevät, että voiko dalmatiankoiran saaminen kasvattajalta tosiaan olla näin vaikeaa? Monella syntymättömätkin pennut ovat jo varattuja. Miten näin voi olla? Haluan hieman avata tilannetta, miksi näin saattaa tosiaan tilanne olla ja miksi me kasvattajat emme uskalla lupauksia pennuista tehdä. Emme me MYY syntymättömiä pentuja. Mutta varauksia tosiaan varmasti on.
Dalmatiankoirien yleinen pentuekoko tuntuu olevan 6-10 pentua. Välillä syntyy isompia pentueita, välillä pienempiä. Luonto sen pääosin päättää. Mutta minne pennut sitten menee?
1-3 pentua: Suomessa dalmatiankoirien kasvattaminen ei taida olla pääsääntöinen työ kenellekään. Niin kutsuttuja ammattikenneleitä meillä ei ole (onneksi) ja kasvattajat kasvattavat dalmatiankoiriaan omassa kotona, perheen keskellä. Kasvattajamme kasvattavat rakkaudesta rotuun, jalostaakseen ja harrastuksena. Tämä tarkoittaa, että kasvattaja tottakai toivoo jokaisesta yhdistelmästään saavansa jatkoa omalle jalostustyölleen. Mikäli näin ei olisi, olisi kyseessä koiramäärän lisääminen, ei kasvatus tai jalostus. Kasvattaja yleensä sijoittaa sijoitussopimuksella yhden tai kaksi narttua, joskus enemmänkin. Joskus myös uroksia sijoitetaan. Toki näillekin tarvitaan perhe, mutta myyntipentuja ne eivät yleensä ole. Toisinaan kasvattajilla on onnellinen tilanne, että kotonakin on tilaa omalle kasvatille. 1-3 pentua jää siis kasvattajalle.
1 pentu: Pentueen tekemiseen kasvattaja tarvitsee tietysti luonnollisesti myös uroksen. Toki uros joskus löytyy myös omista koirista, mutta useimmiten näin ei kuitenkaan ole. Uroksen omistajan kanssa tehdään sopimus, jolla uroksen omistaja saa pentueesta korvauksen rahana tai vaihtoehtoisesti pennun. Tähän kasvattajat usein varautuvat mahdollisia pentujen koteja miettiessään. Uroksen omistaja saattaa tämän päätöksen tehdä vasta kun pennut ovat siinä n. 5 viikon iässä, jotta näkevät onko pentueessa heille jalostuksellisesti kiinnostava pentu vai ei. Yksi pentu siis mahdollisesti uroksen omistajlle.
1-2 pentua: Useimmat Suomen dalmatiankoirakasvattajat ovat kasvattaneet koiria vuosia, useat vuosikymmeniä. Heillä on tietysti omat kontaktit olemassa jo pidemmältä ajalta ja usein aiempien pentueiden kasvattien omistajat etsivät uutta perheenjäsentä jo tutuksi käyneeltä kasvattajalta. 1-2 pentua heille, joskus useampikin.
1-2 pentua: Kannustan pennunostajia tutustumaan kasvattajiin, valitsemaan mieleisensä ja tiedustelemaan pentua heiltä. Aina ei yhdestä pentueesta riitä pentua kaikille halukkaille, joille kasvattaja mielellään pennun antaisi. Maltilla odottavia perheitä voi olla pidemmältä ajalta useitakin, mutta sanotaan nyt vaikka 1-2 pentua heille.
Tässä olemmekin jo luvussa 4-8 pentua. Ennen kuin pennut ovat syntyneet, on siis mahdotonta tietää montako pentua kotia on tosiasiallisesti etsimässä. Mikäli pentuekoko pysyy pienempänä, ei myytäväksi usein montaa pentua riitä. Mutta ennakkoon sitä ei voi tietää. Ennemmin ilmoittaa mukavia uutisia sitten myöhemmin kun tietää millaisia pentuja siellä pentulaatikossa on.
Ei välttämättä ole helppoa, saatikka nopeaa pennun saaminen. Nopeaa sen ei kuulu ollakaan, eihän kukaan ota pentua hetken mielijohteesta, eihän? Mutta odotus usein palkitaan. Ja aktiivisuus. Ja rehellisyys. Hyvistä perheistä kasvattajien on helppo antaa suosituksia myös toisille kasvattajille, jolloin pennun saaminen voi helpottua olennaisestikin. Samoin totuutta ei kannata vääristellä pennun saamisen toivossa. Suomi on pieni maa ja kasvattajat kyllä tuntevat toisensa. Tutustu rotuun myös huolella. Erinomainen tietolähde on rotuyhdistyksemme Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jalostustyöryhmän laatima Dalmatiankoirien jalostuksen tavoiteohjelma. Muutoinkin yhdistyksen sivuilta löytyy hyödyllistä tietoa rodusta ja lista kasvattajista, jotka noudattavat kennelliiton sääntöjä ja yhdistyksemme jalostussuosituksia. Soittakaa, haastatelkaa ja tutustukaa. Ja olkaa kärsivällisiä.
Toisin oli tilanne esim 90-luvulla, jolloin kasvattajan tuli varautua pitämään kotonaan ne pennut, joille ei heti luovutusikäisenä kotia löytynyt. Miettikääpäs vaikka kolme nelikuista pentua sen oman aikuislauman lisäksi. Eikä ollut nettiä missä pentuja mainostaa. Piti ihan lähteä ihmisten ilmoille. Näitäkin tositarinoita on ja paljon. Ei sekään kiva tilanne varmasti ole ollut. Täysin päinvastainen haaste kuin nykyään.
Kuvassa D-pentueen emä Lil Eagle's Adara Miss Me "Dimmu" pentujensa kanssa. Pentuja tässä pentueessa syntyi 8, joista 2 jäi kasvattajan omistukseen, 1 pentu kasvatin omistajalle, ja kolme vai neljä perhettä taisi odottaa pentuaan liki vuoden. Eli kahdelle täysin "uudelle tuttavuusperheelle" saimme kertoa iloisia uutisia, että pentu olisi tulossa.
Tarkoitukseni ei tosiaan ole kyllä masentaa, vaikka tekstistä sen kuvan varmasti voi saadakin. Otetaanpas hypoteettinen tilanne: 10 syntynyttä pentua. Kasvattaja jättää itselleen yhden nartun. Uroksen omistaja ei tällä kertaa pentua ota ja aikaisempien kasvattien omistajien elämää ilostuttavat vieläkin nykyiset koirat. Siinäpä jää sitten mahdollisesti 9 pentua "uusille tuttavuusperheille". Pointtini tosiaan on, että ennemmin iloisia uutisia myöhemmin, kuin särkynyt sydän kenellekään.
Disclamer: Nämä ovat minun ajatuksiani ja oma käsitykseni vallitsevasta tilanteesta. Eivät kenenkään muun kanta. Ihan selvyyden vuoksi :D