Viidettä pentuettani suunnitellessani koin suurehkoa tuskaa Ainolle sopivan uroksen mietinnässä. Meillä on Suomessa hienoja, hyvillä terveystuloksilla ja luonteilla varustettuja uroksia paljon. Kuitenkin koko ajan törmäsin mietteissäni muun muassa siihen, että tuota on käytetty jo paljon, ja tuota ollaan käyttämässä kohta, jälkeläisnäyttöä ei tulevaisuuden lupaavilla nuoremmilla ole, tuon sukutaulussa liikaa samoja koiria jne. Ei ole helppo koittaa miettiä jalostusvalintoja, kun huomioon otettavia seikkoja on todella paljon ja ne kaikki painoarvoltaan tärkeitä.
Kuten me kaikki varmasti tiedämme, tittelit ei isältä pojalle periydy, eikä äidiltä tyttärelle. Ominaisuudet, geenit, rakenne ja luonne kuitenkin periytyy. Onneksi tapaan pohtia jalostusvalintojani ystävieni kanssa ääneen. Rakastan spekuloida eri vaihtoehtoja ja usein ääneen asioiden sanominen auttaa myös itseäni näkemään asioita eri kanteilta paremmin. No näin se ratkaisu tähänkin asiaan sitten löytyi. Pohdintojen ja spekulointien kautta sain vinkin tsekata uros, joka voisi sopia Ainolle hyvin. Tutkin ja pohdin, soittelin ja kyselin. Nukuin öitä ajatuksen päälle ja taas pohdin. Uros piti toki vielä luustokuvata ennen päätöksen tekemistä. Kun en keksinyt syytä miksi ei, käänsin tietysti ajatukseni siihen mitä tämä uros osaltaan yhdistelmään toisi. Niitä puolia olikin sitten helppo löytää.
Tämä uros on Urho (Holmankarin Unforgettable, kuvassa). Kuusivuotias naurava ikionnellinen pyllyn heiluttaja. Taitaa häntä heiluttaa koiraa eikä toisin päin. Urho ei ole maailmanvoittaja eikä titteleillä koreile, mutta perheenjäsenenä Urho on enemmän kuin painonsa arvosta kultaa. Sairaustaustaltaan puhdas, hyvärakenteinen ja sulavasti liikkuva tasapainoinen uros. Sukutaulussa komeilee isänä yksi rapakon takaisen maailman voitokkaimmista urosdalmiksista, kuuluisan Westminster Dog Show:n ryhmävoittaja Boomer, eli virallisemmin Merry Go Round Mach Ten. Todella upeasti liikkuva ja luonteeltaan kehuttu komistus. Lisäksi Boomer tuo tuoretta tuulahdusta Suomen jalostusgeeneihin, sitä on käytetty vain yhteen pentueeseen täällä meillä, siitä tuotoksena Urho sisaruksineen. Emänä vahvaa ja pitkäaikaista jalostustyötä tehneen kennel Holmankarin oma narttu, kasvattajan kotona asusteleva Salli (Holmankarin One Of Us). Salli on kekseliäs ja energinen narttu, nyt 11-vuotias. Salli pitää iästään huolimatta perheensä hereillä edelleenkin, viekkaus ja velmuilu ei dalmiksesta lähde vaikka ikää tulisikin. Pieni jekku silloin tällöin pitää mielen virkeänä :D Sallin tasapainoinen rakenne, hyvä pyöreä runko ja upea vahva draivi liikkeessä tekevät minuun vaikutuksen aina. Kuvia näistä Urhon vanhemmista ja isovanhemmista voitte katsoa Urhon omalta sivulta.
Ainohan astutettiin ensimmäisen kerran Urho-ilopillerillä 12. juoksupäivänä, joka progesteronitestien mukaan oli myös Ainon ovulaatiopäivä. Toinen astutus tehtiin sitten 14. juoksupäivänä. Oikea astutuspäivä on koirakohtaista, mutta usein parhaat päivät astutukselle ajoittuvat usein 12. juoksuvuorokauden huittelle. Näistä astutuksista en kehtaa kuvia nyt laittaa, jääköön mielikuvituksen varaan. Kuvan laitan kuitenkin, kuvassa Aino syksyllä 2020 kun käytiin tarkistamassa kuinkas näillä synkkaa ja ettei sitten astutuksen aikaa ihan vieraan syleilyyn ilman esittelyjä kumpaakaan heitetä.
Kumpikin astuminen meni kuin oppikirjasta. Nainen härnää, mies juoksee perässä ja lopulta pienen leikittelyn jälkeen kumpikin antautuu lemmen vietäväksi. Näin se menee ja vielä kohtalaisen joutuisasti kun astutusaika on oikea ja molemmilla koirilla on hyvä lisääntymisenergia, eli libido. Dalmatiankoirilla harvoin astumiskäytöksessä ongelmia esiintyykään, monesti kyseessä on väärä astutusaika tai sitten tosiaan sillä on muu tarkoituksensa mikäli astutus ei ota onnistuakseen. Itse uskon luonnonvalinnalla olevan näppinsä pelissä joskus, ja silloin kun näin on, tulisi sitä tunnetta kuunnella. Kaikki ei vaan sovi toisilleen ja usein koirat tietävät sen paremmin kuin me ihmiset.
Aino on koira joka tekee täysillä kaiken mitä tekee. Näin kävi tietysti myös astutuksen jälkeen. Heti astutusreissuilta kotiin päästyämme Aino oli sitä mieltä, että raskaana ollaan ja todella. Siis todella. NIIIN raskaana. Tarkoittaa Ainon tapauksessa sitä, että syödään paljon, levätään kun on pienikin mahdollisuus ja leikkihommat loppui aikalailla seinään. Häntähän ei kannata nyt leikkiin hakea, koska eihän hän vaan voi! :D Treenaamista ja kanssani pelaamista tämä raskaana olo ei kuitenkaan Ainon mielestä haittaa. Hän on se raskaana oleva ja voi siis sanella säännöt. Treenaaminen ja harjoittelu on Ainolle todella tärkeää ja eihän sitä myöskään herkuista kieltäydytä. Treenaaminen on Ainon ja minun omaa yhteistä aikaa, silloin koira tietää myös saavansa jakamattoman huomioni. Useamman koiran taloudessa pitää toki muistaa kaikki huomioida vuorollaan.
Ensimmäiset merkit tiineydestä alkoivat näkyä jo kohtalaisen varhain. Varhaisessa vaiheessa on kuitenkin mahdollisuus sekoittaa näkyvät muutokset tiineydestä valeraskauteen. Käytöskin on usein todella samanlaista valeraskaudessa. Pieniä merkkejä alkoi kuitenkin näkyä ja kun Aino asustelee täällä ja on koko ajan omien silmieni alla, oli merkit kuitenkin huomattavissa, ja mietinkin jo pitäisikö koko ultra perua. Varmistus tiineydestä saatiin kuitenkin virallisesti vasta ultraäänitutkimuksessa viikko sitten Reprovet Oy:ssä. Siitä sitten seuraavassa jutussa lisää.